Piparitaidettani

PIPARITAIDETTANI

***

Tätä piparitaidetta tuli harrastettua exäni kanssa vuodesta 1994, jolloin syntyi piparilinna aina vuosituhannen vaihteeseen. Suunnitelmat töille oli minun käsialaani, ja kokoaminen yhteistyötä suunnitelmien pohjalta. Huomionarvoista rakennelmissa on, että myös rakennusten sisustukset olivat suunniteltu huolella, kuten tulee parhaiten ilmi Piparilinnan tekovaiheen kuvista. Sama koski kuitenkin myös piparikesämökkiä, joka oli tehty silloisen Heinolan mökkimme piirrustusten piparipienoismallina, ja samoin kyös Muumitalon kerrokset on sisustettu, joskaan ei aivan orjallisesti oikean muumitalon sisustuksen mukaan. Myös pienessä juna-asemassa on erillinen lipunmyyjän huone, ja kodan ikkunat oli viistetty ohuiksi leikatuista vihreän kuulan sekä vastaavien eri väristen marmeladikuulien paloista, ja sisälle saattoi sujauttaa oviaukosta tuikun, jonka savu pääsi kodan kattoaukosta, ja ikkunoista loisti valo. Myös Noan arkissa oli kerrokset.

Kaikki alkoi kuitenkin Piparilinnasta, joka oli suuritöinen ja sisälsi runsaasti yksityiskohtia. Prinsessatornissa oli suklaasydämestä tehty prinsessan vuode, ja prinsessan ikkunasta roikkui nauha, jota pitkin prinssi pääsi kapuamaan. Toiseen torniin oli kätketty aarre, suklaakolikoilla täytettynä. Kolmas torni oli vartio-torni, jonka yläosa oli irtonainen, ja sen saattoi päältä täyttää ranskanpastilleilla, jotka sai piparinappulasta painamalla linnan ulkopuolelta lienen luukun kautta ulos pienissä erissä. Neljännessä tornissa oli useampia kerroksia, ja rappuset eri kerrosten välillä. Sisäpihan nurkasta löytyi viinivaja, jonne portin edustalla olevat pipariviinivankkurit olivat tuomassa viinilastina rommikonvehteja. Linnaa vartioi portilla portinvartijat, ja muurien yläreunoilla kiersi vartioiden parvi. Linnan sisärakennuksessa oli Takka, jossa oli pihlajakarkista leikelty tulenlieskat takkaluukkuun, ja takalla oli avonainen hormi ulos asti. Linnansalissa oli myös tanssipari ja heille katettu pöytä, ruoaksi aseteltuina ranskanpastillit. Ykstyiskohtia riitti, ja herkkusuille herkuteltavaa.

Nauttikaapa siis vanhoista kuvistani piparitöitteni parissa, vaikka niiden maku ei enää välitykään kuvista..

..eli klikkaa kuvaa, ja vielä senkin jälkeen aukeavaa kuvaa, niin kuva näkyy suurempana!

***