Lintubongaus

LINTUBONGAUS

***

Suomen lintuhavaintoni – 300 havaintoa, sisältäen 292 lajia, 2 alalajia, 5 mainintaa värimuunnoksista ja 1 risteymän, sekä lajeista *merkityt 4 lajin havaintoa, joilla ei ole virallista hyväksyttyä ensihavaintoa Suomessa, mutta joista olisimme vaimoni kanssa saaneet hyvät kuvat jo kohtalaisellakin kameralla. Koska emme harrasta lintukuvausta, niin emme omista senkään tasoisia kameroita. Emme myöskään ilmoita tai pyri saamaan havaintoja virallisille listoille. Pieni virhemarginaali on toki olemassa, vaikka useimmat erikoisharvinaisuudet on hyviä lähihavaintoja, (mm. em. 3 *lajista). Monista ns. superharvinaisuuksista on listabongareidenkin kuvaamat hyväksytyt vahvistukset samoista yksilöistä. Listaukseni on meille siis kutakuinkin varmoja, vaikkei yhtäkään ole vahvistettu omasta puolestamme virallisesti – epäilijät saakoon silti vapaasti epäillä. 😉

A

  1. Alli
  2. Allihaahka
  3. Alppivaris *
  4. Amerikanjääkuikka
  5. Ampuhaukka
  6. Aroharmaalokki
  7. Aropääskykahlaaja
  8. Arosuohaukka
  9. Avosetti

E

  1. Etelänkiisla
  2. Etelänsatakieli

F

  1. Fasaani

G

  1. Grönlanninlokki

H

  1. Haahka
  2. Haapana
  3. Haarahaukka
  4. Haarapääsky
  5. Hanhikorppikotka
  6. Harakka
  7. Harjalintu
  8. Harmaahaikara
  9. Harmaalokki
  10. Harmaapäätikka
  11. Harmaasieppo
  12. Harmaasirkku
  13. Harmaasorsa
  14. Heinäkurppa
  15. Heinätavi
  16. Helmipöllö
  17. Hemppo
  18. Hernekerttu
  19. Hiirihaukka
  20. Hiiripöllö
  21. Hippiäinen
  22. Huuhkaja
  23. Härkälintu
  24. Hömötiainen

I

  1. Idäntiltaltti, (Tiltaltin alalaji)
  2. Idänuunilintu
  3. Isohaarahaukka
  4. Isokihu
  5. Isokoskelo
  6. Isokäpylintu
  7. Isolepinkäinen
  8. Isolokki
  9. Isosirri

J

  1. Jalohaikara
  2. Jouhisorsa
  3. Jänkäkurppa
  4. Jänkäsirriäinen
  5. Järripeippo
  6. Jääkuikka

K

  1. Kaakkuri
  2. Kalalokki
  3. Kalatiira
  4. Kalliopääsky
  5. Kanadanhanhi
  6. Kanahaukka
  7. Kangaskiuru
  8. Kapustarinta
  9. Karikukko
  10. Kattohaikara
  11. Kaulushaikara
  12. Kehrääjä
  13. Keisarikotka
  14. Keltahemppo
  15. Keltasirkku
  16. Keltavästäräkki
  17. Keräkurmitsa
  18. Kesykyyhky, (Kalliokyyhky, useita eri värimuunnoksia)
  19. Kesykyyhky, (albiinomuunnos)
  20. Kiljuhanhi
  21. Kiljukotka
  22. Kirjokerttu
  23. Kirjosieppo
  24. Kirjosiipikäpylintu
  25. Kiuru
  26. Kivitasku
  27. Korppi
  28. Koskikara
  29. Kottarainen
  30. Kuhankeittäjä
  31. Kuikka
  32. Kulorastas
  33. Kultarinta
  34. Kultasirkku
  35. Kuovi, (Isokuovi)
  36. Kuovisirri
  37. Kurki
  38. Kuukkeli
  39. Kuusitiainen
  40. Kyhmyjoutsen
  41. Käenpiika
  42. Käki
  43. Käpytikka
  44. Käärmekotka

L

  1. Lampiviklo
  2. Lapasorsa
  3. Lapasotka
  4. Lapinkirvinen
  5. Lapinpöllö
  6. Lapinsirkku
  7. Lapintiainen
  8. Lapintiira
  9. Lapinuunilintu
  10. Laulujoutsen
  11. Laulurastas
  12. Lehtokerttu
  13. Lehtokurppa
  14. Lehtopöllö
  15. Leppälintu
  16. Leveäpyrstökihu
  17. Liejukana
  18. Liro
  19. Luhtakana
  20. Luhtahuitti
  21. Luhtakerttunen
  22. Luotokirvinen
  23. Lyhytvarvaskiuru

M

  1. Maakotka
  2. Mehiläishaukka
  3. Merihanhi
  4. Meriharakka
  5. Merikihu
  6. Merikotka
  7. Merilokki
  8. Merimetso
  9. Merisirri
  10. Metso
  11. Metsähanhi
  12. Metsäkirvinen
  13. Metsäviklo
  14. Mustahaikara
  15. Mustajalkatylli
  16. Mustakaulauikku
  17. Mustakurkku-uikku
  18. Mustaleppälintu
  19. Mustalintu
  20. Mustaotsalepinkäinen
  21. Mustapyrstökuiri
  22. Mustapääkerttu
  23. Mustapäätasku
  24. Mustarastas
  25. Mustatiira
  26. Mustavaris
  27. Mustaviklo
  28. Muuttohaukka
  29. Myrskylintu

N

  1. Naakka
  2. Naurulokki
  3. Niittykirvinen
  4. Niittysuohaukka
  5. Nokikana
  6. Nokivaris, (Variksen alalaji)
  7. Nokkavarpunen
  8. Nummikirvinen
  9. Nuolihaukka
  10. Närhi

P

  1. Pajulintu, (Uunilintu)
  2. Pajusirkku
  3. Paksujalka
  4. Palokärki
  5. Peippo
  6. Peltopyy
  7. Peltosirkku
  8. Pensaskerttu
  9. Pensassirkkalintu
  10. Pensassirkku *
  11. Pensastasku
  12. Pensasvarpunen, (Pajuvarpunen)
  13. Peukaloinen
  14. Piekana
  15. Pikkuhuitti
  16. Pikkujoutsen
  17. Pikkulepinkäinen
  18. Pikkulokki
  19. Pikkukajava
  20. Pikkukiljukotka
  21. Pikkukiuru
  22. Pikkukotka
  23. Pikkukultarinta
  24. Pikkukuovi
  25. Pikkukäpylintu
  26. Pikkusieppo
  27. Pikkusirkku
  28. Pikkutiira
  29. Pikkutikka
  30. Pikkutuulihaukka
  31. Pikkutylli
  32. Pikku-uikku
  33. Pikkuvarpunen
  34. Pilkkasiipi
  35. Pohjansirkku
  36. Pohjantikka
  37. Pulmunen
  38. Punajalkahaukka
  39. Punajalkaviklo
  40. Punakuiri
  41. Punakylkirastas
  42. Punarinta
  43. Punarinta, (leukistinen)
  44. Punarintarastas *
  45. Punasotka
  46. Punatulkku
  47. Punavarpunen
  48. Puukiipijä
  49. Pyrstötiainen
  50. Pähkinähakki
  51. Pähkinänakkeli

R

  1. Rantakurvi
  2. Rantasipi
  3. Rastaskerttunen
  4. Rautiainen
  5. Riskilä
  6. Riuttatiira
  7. Ruisrääkkä
  8. Ruokki
  9. Ruokokerttunen
  10. Ruokosirkkalintu
  11. Ruskohaikara
  12. Ruskosuohaukka
  13. Rusorintakerttu
  14. Rytikerttunen
  15. Räkättirastas
  16. Räyskä
  17. Räystäspääsky

S

  1. Sarvipöllö
  2. Satakieli
  3. Selkälokki
  4. Sepelhanhi
  5. Sepelkyyhky
  6. Sepelrastas
  7. Sepelsieppo
  8. Silkkihaikara
  9. Silkkiuikku
  10. Sinipyrstö
  11. Sinirastas
  12. Sinirinta
  13. Sinisorsa
  14. Sinisuohaukka
  15. Sinitiainen
  16. Sirittäjä
  17. Sitruunavästäräkki
  18. Suokukko
  19. Suopöllö
  20. Suosirri
  21. Suula
  22. Sääksi, (Kalasääski)

T

  1. Taivaanvuohi
  2. Talitiainen
  3. Tavi
  4. Taviokuurna
  5. Telkkä
  6. Tervapääsky
  7. Tikli
  8. Tilhi
  9. Tiltaltti
  10. Tukkakoskelo
  11. Tukkasotka
  12. Tundrakurmitsa
  13. Tundraurpiainen
  14. Tunturihaukka
  15. Tunturikihu
  16. Tunturikiuru
  17. Tunturipöllö
  18. Turkinkyyhky
  19. Turturikyyhky
  20. Tuulihaukka
  21. Tylli
  22. Törmäpääsky
  23. Töyhtöhyyppä
  24. Töyhtökiuru
  25. Töyhtötiainen

U

  1. Uivelo
  2. Urpiainen
  3. Uuttukyyhky

V

  1. Valkoposkihanhi
  2. Valkoposkitiira
  3. Valkoviklo
  4. Varis
  5. Varis, (albiinomuunnos)
  6. Varis, (osa-albiinomuunnos)
  7. Varpunen
  8. Varpunen X pikkuvarpunen, (risteymä)
  9. Varpushaukka
  10. Varpuspöllö
  11. Vesipääsky
  12. Viherpeippo
  13. Vihertikka
  14. Vihervarpunen
  15. Viiksitimali
  16. Viiriäinen
  17. Viitakerttunen
  18. Viitasirkkalintu
  19. Viitatiainen
  20. Virtavästäräkki
  21. Vuorihemppo
  22. Vuorisirkku *
  23. Vuoriuunilintu
  24. Västäräkki

*

Ulkomaiset havaintoni:

  1. Aasianrakonokka, (Nepal)
  2. Aasianturturikyyhky, (Nepal)
  3. Aroharmaalokki, (Ruotsi) +
  4. Arokotka*, (Nepal)
  5. Aromerikotka, (Nepal)
  6. Bengalinkorppikotka, (Nepal)
  7. Haarapääsky, (Israel) +
  8. Harjalintu, (Nepal) +
  9. Harmaalokki, (Nepal) +
  10. Haukkakäki, (Nepal)
  11. Intianriippukaija*, (Nepal)
  12. Intianvaris, (Nepal)
  13. Isolokki, (Ruotsi) +
  14. Kalalokki, (Ruotsi) +
  15. Kolibri*, (Nepal)
  16. Kuningaskalastaja, (Nepal) +
  17. Kyhmyjoutsen, (Ruotsi) +
  18. Laulujoutsen, (Ruotsi) +
  19. Leveäpyrstökihu, (Ruotsi) +
  20. Merikihu, (Ruotsi) +
  21. Merikotka, (Ruotsi) +
  22. Merilokki, (Ruotsi) +
  23. Merimetso, (Ruotsi) +
  24. Mustabulbuli, (Nepal)
  25. Mustapäälepinkäinen*, (Nepal)
  26. Mustatiira, (Ruotsi) +
  27. Pelikaani, (Intia)
  28. Pikkukajava, (Ruotsi) +
  29. Pikkutiira, (Ruotsi) +
  30. Punaviidakkokana*, (Nepal)
  31. Raitapöllö, (Nepal)
  32. Riikinkukko, (Nepal) ++
  33. Riskilä, (Ruotsi) +
  34. Riuttatiira, (Ruotsi) +
  35. Ruokki, (Ruotsi) +
  36. Räystäspääsky, (Ruotsi) +
  37. Sepelkyyhky, (Ruotsi) +
  38. Sieppodrongo, (Nepal)
  39. Sinisiipilehvi, (Intia)
  40. Varis, (Ruotsi) +

*

Em. lisäksi Nepalin matkalla tarkemmin määrittämättömiä havaintoja on mm. bulbuleja, kahlaajia, papukaijoja, uunilinnun sukuinen laji, drongoja, kyyhkyjä, varpusia ja muita pikkulintuja. Norjan ja Ruotsin matkoilla toden näköisesti Suomessakin nähtyjä tavallisia varis-, pikku- ja vesilintuja myös edellä olevan listan ulkopuolelta.

* Merkattujen ulkomaisten lajien tunnistus on hieman hatara lähdekirjallisuuden vaillinaisuuden sekä ajan kulumisen vuoksi lapsuudessani tekemästäni Nepalin matkasta, ja muistiinpanot olleet hiukan hatarat samasta syystä. Lähdekirjojen mukaan mustapäälepinkäinen on ollut mukana olleiden aikuisten käännösvirhe, joka viittaa Etelä-Nepalin – Intian seudun johonkin yleiseen lepinkäislajiin. Kolibri saattaa myös viitata johonkin medettäjä-lajiin. Punaviidakkokana on alueille ja elinympäristöön todennäköisimmin sopiva ’villikana’, josta tarkempi lajitunnistus vanhoista matkamerkinnöistäni puuttui, intianriippukaija ja arokotka sopinee myös parhaiten alueen ja ympäristön lajeihin, mutta pienellä varauksella tunnistuksen nimeämisen suhteen. Lintulajien nimet voivat myös osin vääristyä sen vuoksi, että lintulajit esiteltiin matkakohteessa englanninkielellä.

Norjan, Viron, useampien muiden Ruotsin, Euroopan, Turkin ja Kiinan matkojen lintuhavainnot ovat unohtuneet kokonaan, koska en ole tehnyt systemaattisesti merkintöjä ulkomaan matkoilta. Nepalin havainnot matkalta 1984, Israelin havainnot matkalta 1987, Intian havainnot matkalta 2003, ja Ruotsin havainnot Tukoholman risteilyiltä 2009 ja 2016.

+ Havainnot myös Suomen listassani.

++ Ei-luonnonvaraisena nähty Maarianhaminassa.