Runot teokseeni: Uhrikuvia-sarja, op. 85/85a

UHRIKUVIA-SARJA, OP. 85

***

  • säv./san. Eero Järvilehto

***

  • (Uhrikuvia-runosarja perustuu sävellykseeni (op. 85/85a) – runot 1 ja 4-5 toteutuneisiin sävellyksen osiin, ja toteutumattomaan sävellyssuunnitelmaan – runot 2, 3)
  • (Sis. ks. myös op. 133)

***

 

UHRIKUVIA 1.

  • ”Sodan ja väkivallan uhreille”

Eero Järvilehto

*

 

Voi Jumala,

meidän tekomme ovat täynnä tuhoa.

 

Missä on se rakkaus,

jonka olet sydämiimme kätkenyt.

Se on karannut käsistämme pimeässä.

 

Voi Jumala,

auta niitä,

jotka kättemme pahuuden

ja sydämemme kovuuden,

kylmän mielettömyytemme

takia kärsivät.

 

Anna anteeksi ne miljoonat uhrit,

joita olemme kiduttaneet ja tuhonneet.

 

Ei ole kansaa toistaan parempaa.

Kaikki olemme yhtä syvälle

mielettömyyteen vajonneet.

 

Eikä historia lakkaa veritöistämme,

ennen kuin viimeinenkin on kuollut.

 

***

 

UHRIKUVIA 2.

  • ”Sairauden, nälän ja luonnonmullistusten uhreille”

Eero Järvilehto

*

 

Katso, meitä vajavaisia.

Kuihtuneita on

kuin hiekkaa meressä.

 

Tuli ja vesi,

tuuli ja helle,

jotka voivat virvoittaa

ovat usein tuhoajamme.

 

Läheisemme nääntyvät,

emmekä osaa,

emmekä ymmärrä,

ehkä emme edes välitä auttaa.

 

Anna sydämiimme rakkautta,

jotta ymmärtäisimme auttaa.

Jakaa niille,

jotka tarvitsevat.

 

Olla lähellä,

jotka kaipaavat.

Ja tukea niitä,

jotka ovat säilyneet.

 

Anna rakkauttasi sydämiimme.

 

***

 

UHRIKUVIA 3.

  • ”Vauvana ja sikiönä kuolleille”
  • (Kätkytkuolemasta, keskenmenosta ja abortista)

Eero Järvilehto

*

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

nukkuu kuoleman unta.

 

Sai nähdä päivän valon,

muutaman päivän.

 

Sai maistaa rakastavan äidin rintaa

ja tuudittautua levolliseen uneen

turvallisen isän sylissä.

 

Miksi jo nyt,

miksi nukkuu

tuo pieni lapsonen,

nuo kauniit huulet,

nykerö nenä

ja pienet korvat,

miksi nukkuu jo

tuo kulta lapsonen

kuoleman unta.

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

nukkuu kuoleman unta.

 

Ei saanut nähdä päivän valoa.

Vain muutaman kuukauden kasvaa,

äidin kohdussa sai.

 

Rakastava äiti,

pienen elämän sisällään

sai tuntea kasvavan,

ja ehkä tuo turvallinen isä,

tuntea jalan ensiliikahduksen.

 

Yhtäkkiä kaikki

takana on vain,

ei liiku enää pieni lapsi,

jo nukkuu kuoleman unta.

 

Miksi,

oi miksi pois otit,

lapsen rakastavilta,

häntä odottaneilta,

etkä päivääkään hälle suonut.

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

odottaa heräämistään.

 

Vaan ei anneta

hänen päivänvaloa nähdä.

 

Murtunut äiti

riistää pienen elämän alun,

ei salli päivääkään.

 

Voi äitejä,

jotka antavat riistää hengen,

pieniltä lapsiltaan sisällään.

Antavat hukuttaa

tuon pienen elämänalun,

jolla on jo pienet

varpaat ja sormetkin.

 

Monet ottaisi,

vaan eivät saa,

pois kuolee pieni lapsi,

ilman päivääkään.

 

Antakaa tänne, antakaa,

älkää antako kuolemalle lastanne.

 

Voi Jumala,

anna heille anteeksi,

anna meille anteeksi,

kuinka kaukana

olemmekaan rakkaudesta.

 

***

 

UHRIKUVIA 4.-5.

  • ”Seksuaalirikoksen uhreille” ja ”Itsemurhan uhreille”,
  • (Yhdeksi runoksi muokattuna)

Eero Järvilehto

*

 

Kuljen marraskuista pimeää puistotietä.

Puut ovat kuin haamuja,

jotka kohottavat pitkiä sormiaan

tuulessa syyttävästi.

 

Sataa.

Ne ovat kyyneleitäni,

ja sisälläni huutaa pieni lapsi:

 

”Se on sinun syysi!”,

”Olet saastainen!”

 

En ymmärrä,

kuljen päämäärättä

sateen ja tuulen piiskatessa kasvojani.

 

Mitä on tapahtunut.

En kykene puhumaan,

en edes itkemään.

 

Sade on itkuni,

kyyneleeni.

Se lohduttaa.

 

Nainen kulkee marraskuista puistotietä.

On pimeää ja sataa.

Musta varjo kulkee puun takana.

Vaanii saalistaan.

 

Hän tuo syyllisyyden

ja likaisuuden tunteen.

Hän vie määränpään,

tuolta ohikulkevalta naiselta.

Jättää yksin apua huutamaan.

 

Pieni tyttö kulkee marraskuista puistotietä.

Sataa, sataa vaan.

On pimeää,

eikä määränpäätä näy.

 

Hänen sydämensä itkee,

on huutanut jo kauan tuskasta.

 

Syyttänyt syytöntä.

Askeleet hoipertelee.

Joku kyytiinsä kutsuu,

tyttö katoaa.

 

Vapauta syyllisyydestä,

tuskasta, joka ei meille kuulu,

ja kaada se kaikki niiden niskaan,

jotka ovat meitä pahoin kohdelleet.

 

Anna heille anteeksi.

Anna meille anteeksi.

 

Sisältämme huutaa pimeys,

tyhjyys on pukeutunut yksinäisyyteen.

Hän huutaa kutsuvasti, halajavasti.

Minä haluan sinut.

Minä voitan sinut,

en anna periksi.

 

Suonissani kulkee veri,

joka piinaa minua.

Etsin kadotettua onnea.

Päiviäni, jolloin menestyin.

 

Nyt olen vain raato,

kuoleman perimä.

Hän, voittajani.

 

***

Eero Järvilehto

***

Tekstit sisältyy teoksiini:

  • op. 85, Uhrikuvia -sarja – jousiorkesteri
  • op. 85a, Kehtolaulu hyväksikäytetylle, (sovitus 1999) – saha
  • op. 133, Rukouksia särkyneille – Välisoittoja runoihini – lausuja, huilu, piano