MIELI MAASTA SANOMAT – KIRJOITUKSENI 2001-2002

***

• KIRJOITUKSENI MIELI MAASTA SANOMISSA 2/2001 – julkaistu, ”LAPSEN HÄTÄ -SEMINAARIN ANTIA, HUHTIKUULTA 2001”
• KIRJOITUKSENI MIELI MAASTA SANOMISSA 1/2002 – julkaistu, ”TOIMISTO PALVELEE”
• KIRJOITUKSENI MIELI MAASTA SANOMISSA 1/2002 – julkaistu, ”MIELI MAASTA RY MIELENTERVEYS MESSUILLA 2001”
• KOLUMNIKIRJOITUKSENI MIELI MAASTA SANOMISSA 2/2002, (Kirjoitus jäi kumminkin ainoaksi kolumnikirjoituksekseni Sanomissa) – julkaistu, ”KOLUMNI: PEITE-ELEET JA KIELLETYT TUNTEET”

Eero Järvilehto

*

LAPSEN HÄTÄ -SEMINAARIN ANTIA, HUHTIKUULTA 2001.

Olin huhtikuun alussa 2001 kaksipäiväisessä Lapsen hätä -seminaarissa, jonka järjestäjänä toimi Helsingin Yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitos, Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusosasto. Seminaari päivien sisältö jakautui seuraavasti. Ensimmäisenä päivänä aiheina käsiteltiin kolmena luentokokonaisuutena lapseen kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan, sekä seksuaalisen hyväksikäytön yleispiirteitä. Toisena luento päivänä käsiteltiin laajemmin lasten ja lapsuuden turvattomuutta nykypäivänä, lakiviidakkoa, ja viimeisenä kolmantena osuutena oli paneelikeskustelu, johon myös seminaarilaiset pääsivät osallistumaan alustuksen myötä. Luennoitsijat olivat eri alojen asiantuntijoita, turvakodin psykologista, lääkäreihin ja juristeihin, sekä yliopiston tutkijoita.

Lapsiin kohdistuvan henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan seminaariluennot olivat vahvasti teoriapainotteista. Seminaareissa käsiteltiin väkivallan muotojen yleisiä määritelmiä, tunnistamiseen liittyviä piirteitä ja ongelmia, oireita ja yleisyyttä, sekä miten väkivaltaista lapsiperhettä voidaan kohdata. Tunnelma oli toisaalta tunteita herättävä, toisaalta tietotulvan uuvuttava, mutta toisaalta hyvin tuttua asiaa, jota oli tullut kuultua jo monissa aiemmissa aihepiirejä käsittelevissä luennoissa. Ennen kaikkea oirelistat tuntuivat olevan yleisestikin seminaariin osallistujien hallussa, kun joku huokasikin ääneen, että eikös näistä yleisasioista voitaisi mennä hiukan pintaa syvemmälle.

Henkisen väkivallan osuus oli erityisen painottunut yleistietouteen, määritelmiin ja oireisiin. Oirelistoista kuitenkin kumpuaa syvemmän pohdiskelun ainesta. Lapsen käytöshäiriöt, hajamielisyys, tai ahdistuneisuus, itkuisuus, masentuneisuus, riippuvuussuhteet, pelokkuus, vaitonaisuus, jopa itsemurha-alttius, kouluvaikeudet ja itsesyytökset sekä yksinäisyys, eristäytyvyys ja somaattiset oireet ovat tavallisimpia eri väkivallan muotojen listauksissa. Puhuttaessa yleisyydestä prosentteina 69% lapsista kokenut joskus henkistä väkivaltaa, määrittäminen kuin myös tunnistaminen vaikeaa, koska sitä pidetään usein kasvatusmenetelmään kuuluvana, on surullista ymmärtää, kuinka tavallista lasten altistaminen pahoinvoinnille on. Rajan vetäminen voi olla vaikeaa kasvattamisen ja henkisen väkivallan lievimpien muotojen välillä. Toisaalta rajattomuus ja kasvatuksen puute altistaa toisenlaisille ongelmille. Tärkeää on siis rakkaus lapseen, koska välinpitämätön suhtautuminen lasta kohtaan vahvistaa väkivaltaisuuden leimaa ”kurituksessa”. Puhuttaessa henkisestä väkivallasta, kuin väkivallasta yleensäkin on syytä muistaa kuitenkin, että kyse on rikoslaissa määritellystä rikoksesta. Henkisen kaltoin kohtelun raaistuessa myös rangaistusaste kasvaa. Määrittelyä saattaa kuitenkin vaikeuttaa myös se, että jokaisella aikuisellakin on huonot päivänsä, jolloin pahantuulisena saattaa tiuskia ja sanoa pahemmin, kuin tahtoisikaan. Merkityksellisiä huomioita tällöin on välittämisestä syntyvä pyrkimys aikuisen puolelta sovintoon, muistaminen pyytää anteeksi huonoa tuultaan. Henkisen väkivallan kasvupohja on erityisesti välinpitämättömyydessä, anteeksipyytämättömyydessä ja rakkaudettomuudessa lasta kohtaan.

Fyysisen väkivallan osuus oli ensimmäisen päivän mielenkiintoisin ja järkyttävin. Lääkärin tutkimuksista otetut diakuvat tupakantumpeilla poltetuista pikkulapsista, ja röntgenkuvat luunmurtumista puhuivat enemmän kuin tuhat sanaa. Fyysisen väkivallan uhreiksi joutuvien lasten lukumäärät olivat myös järkyttäviä. Eritoten USA:n tilastot, joita oli esillä sikäläisten tutkimusten laajuuden ja paremmuuden vuoksi, toivat sellaiset lukumäärät esiin, että niitä on jo lähes mahdoton käsittää, kun puhuttiin tuhansista kuoleman tuottamuksista ja sadoistatuhansista vakavan väkivallan kohteeksi joutuvista, sekä miljoonan luokkaa huonoa kohtelua saavista lapsista. Suomen tilastot ovat toki pienempiä, kun populaatio on pienempi, lisäksi täkäläiset tutkimukset ovat suppeampia, ja antavat varsinkin lievemmän fyysisen väkivallan osalta alakanttiin vääristyneitä tietoja. Törkeämmät rikokset tulevat paremmin tilastoiduiksi, jolloin luvut voivat suunnilleen pitää paikkansa, kuolemaan johtavia on n. 5/ vuodessa, ja vakavia pahoinpitelyitä on muutamia satoja. Kun väkivallan kohteeksi joutuneen lapsen tai nuoren kohtaa, hänen kertomansa tulisi kirjata tarkoin muistiin, koska myöhemmin asiaan palaaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Jos tilanne johtaa rikosprosessiin, on kirjatusta tiedosta tutkintaa varten muistiinpanot olemassa. Tämä koskee eritoten siis sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisia. Tavallisia kansalaisia ko. virkojen ulkopuolella koskee enemmän velvollisuus kuulla ja huomioida lasta ja ohjata häntä avun piiriin, esim. kouluterveydenhuollon, perheneuvolan, tms. tahojen kautta eteenpäin.

Pettymykseksi osoittautui luentokokonaisuuden kolmas, mutta ei merkityksettömin osio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Luennoijan oli oletettu olevan alan huippuja, kun oli tohtorin tutkinnon suorittanut, mutta sisältö oli yleistietouden ja oireluetteloiden jälkeen keskustelua väärille urille johtavaa, asenteellista ja koko ongelmaa lähestulkoon vähättelevää analysointia tutkimuksien yhteenvetotutkimuksista, joiden perusteella luennoija oli johtopäätöksensä tehnyt. Tunnelma oli aluksi nihkeä, ja kiristyi lopulta niin paljon, että muutama seminaarin osallistuja päätti poistua kesken luennon. Itsellänikin teki vaikeutta istua kuuntelemassa moista esitystä loppuun. Palaute järjestäjille oli myös kuullun mukaista. Kouliinnuttipa tämä kokemus kohtaamaan vähättelyyn syyllistyviä ”asiantuntijoita”, joilta näyttää puuttuvan täydellinen kokemuksellinen tieto asiasta, josta puhuu. Eipä tämä mielenterveys- ja väkivalta-asioista, varsinkaan seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla, liene mitenkään uusi ilmiö. Kuinka paljon tästäkin aiheesta olisi ollut asiallista puhuttavaa. Järjestäjät sentään pyrkivät kompensoimaan seuraavana päivänä luennon jättämää vajetta ja mielipahaa kuulijoille nivaskalla paperia aiheesta. Hyväksikäyttöä sivuttiin myös mielenkiintoisesti lakiviidakkoa käsittelevällä luennolla.

Toisen päivän aloitti seminaariluento turvattomuudesta. Luennoitsijan näkemys oli, että turvallisuus = hyvinvointi, sillä turvattomuus pilaa hyvinvoinnin, johtuipa turvattomuus sodan tai rauhan melskeistä. Hän esitteli laajaa haastattelututkimusta lasten peloista, joka oli yllättänyt tutkijaryhmän, johon hän itse oli kuulunut järkyttävyydellään. Turvattomuus on yleistynyt ja entistä enemmän yleistymässä. Selkeästi turvattomuutta kasvattaa perheiden rikkonaisuus, koulumaailma ja televisio. Turvattomuutta kompensoidaan päihteillä, huumeilla, aggressio- ja häiriökäyttäytymisellä, sekä liialliseen lemmikkieläimiin tukeutumiseen hyvien ihmissuhteiden kustannuksella. Television ohjelmatarjonta nuorisolle ja lapsille herätti suuren yhteisymmärryksessä liikkuneen keskusteluryöpyn luennolla. Lasten ja nuorten ohjelmat ovat nykypäivänä moraalittomia, väkivaltaisia ja yliluonnollisia, omituisia ja pelottavia ilmiöitä täynnä.

Tutkimushaastattelut vain vahvistivat näiden haittavaikutuksia lasten ja nuorison mielille. Turvallisuutta voidaan lisätä keskustelemalla lasten kanssa, turvallista yhdessäoloa lisäämällä, tukemalla perheitä ja vanhemmuutta, arvostamalla vanhempien vanhemmuutta. Tutkijaluennoitsija totesikin, että lapsia ei saa jättää keskenään selviytymään, eikä perheitä saisi jättää yksin oman onnensa nojaan.

Viimeinen luento ennen paneelikeskustelua ”käytännön suulla”, käsitteli lakipykäläviidakkoa. Sekä järjestäjät, että luentoon osallistuneet seminaarilaiset yhdessä totesivat, että jos ennen luentoa lakipykälistä luuli jotakin tietävänsä lastensuojelua koskevista laeista, niin luennon jälkeen oli selkeästi tietämättömämpi olo. Perustietoa itseä käsittelevistä velvollisuuksista tuntui kyllä olevan kaikilla hallussaan, erityisesti lastensuojeluilmoituksen osalta sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisin ja seurakunnan ammattilaisina. Viranomaisten on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus ilmeistä lastensuojelua vaativasta lapsesta sosiaaliviraston lastensuojeluun. Muut kuin viranomaiset voivat tehdä, mutta heillä ei ole velvollisuutta, eikä heitä rankaista ilmoittamatta jättämisestä.

Rikosilmoitusvelvollisuutta ei ole muuta kuin tietoon tulevasta suunnitteilla olevasta rikoksesta. Tällöin velvollisuus on jokaisella kansalaisella. Esimerkkitapauksena esille otettiin seksuaalisen hyväksikäytön juridisen prosessin pitkittyminen valituskierteenä. Tapaus oli jokseenkin yhtä monimutkainen ja epäselvä, kuin julkisuudessa aikanaan esille tullut ”Nikon tapaus”. Siinä vaiheessa kuulijat yksi toisensa jälkeen huokasi, että nyt meni yli hilseen, kenties muutamaa juridisen puolen asiantuntijaa lukuun ottamatta. Onkin syytä todeta, että vaikka lakipykäliä olisi jonkin verran hallussa, mutta mikäli juridinen tuntemus ei sisälly ammatilliseen osaamiseen, on viisaampaa ohjastaa lasta tai nuorta hakemaan apua juristipalveluista, kuten Rikosuhripäivystyksestä, tai Raiskauskriisikeskus Tukinaisen juristeilta. Lapset saavat oikeuskäsittelyä varten ilmaisen oikeusavustajan.

Viimeisenä ollut paneelikeskustelu oli yhden tapausesimerkin yhdessä pohdiskelua, mistä ko. nuorelle olisi ollut sopivia ja oikeita tuki- ja auttajatahoja löydettävissä. Tapausesimerkki oli todellisesta elämästä, joten jätän yksityiskohdat tarkastelematta. Keskustelu itsessään oli kuitenkin mielenkiintoinen, mutta paneelin osallistujat oikeastaan itsekin osasivat vastata kysymyksiin, joita ottivat esille, vaikka yleisön taholta jokunen uusi vinkki saattoi löytyäkin.

Eero Järvilehto, Mieli Maasta ry:n järjestösihteeri

*

TOIMISTO PALVELEE

Vuoden päivät ovat tulleet täyteen aloittamassani järjestösihteerin tehtävissä, jonka aikana harjaannuin työtehtäviini Erikin ja Marja-Liisan hyvässä ohjauksessa. Vuoteen on sisältynyt toimiston töiden lisäksi paljon erilaisiin tapahtumiin osallistumista ja järjestelyä, tiedottamista, palavereissa juoksemista. Yhdistystoiminnassa on oltava monessa mukana, ja luotava hyviä yhteistyöverkostoja eri tahoihin. Yhdistyksemme toimintaa varten olen käynyt myös koulutuksissa, seminaareissa, ja kerännyt erilaisista tapahtumista materiaalia, esitteitä, ja jonkin verran ilmaisia kirjojakin monipuolistaaksemme palvelutasoamme. Osa koulutuksista on ollut yhdistelmätukityösuhteeseen kuuluvia. Työtilanteen mukaan olen ollut kuuntelevana korvanakin tarpeen mukaan.

Tullessani toimintaan mukaan työntekijänä pyrin kohentamaan jäsenrekisterin toimivuutta sekä tietosuojan parantamista, ja nykyinen taso on hyvä. Yhdistyksen jäsenrekisteri on suojattu, ja tietoja käytetään ainoastaan yhdistyksen omiin tarkoituksiin. Jäsentiedot luovutetaan ainoastaan MTKL:n jäsenrekisteriin, jonka jäsenyhdistys olemme. Jäsenrekisterissämme on tiedot jäsenten osoitteista, joiden muutoksista jäsenten tulee ilmoittaa toimistolle. Rekisteriin voidaan kerätä myös tiedot puhelinnumeroista ja e-maileista, joista kukin jäsen voi halutessaan ilmoittaa toimistolle.

Yhdistyksellämme on nykyisin erikseen postituslista, johon kuuluu kuluvana ja edellisvuoden aikana maksaneet jäsenet. JOTKA EIVÄT OLE MAKSANEET VUODEN 2001 JÄSENMAKSUA, on postinkulun jatkuvuuden säilymiseksi hyvä käydä siis reippaasti maksamassa jäsenmaksu. Syksyn vuosikokous päätti nostaa vuoden vaihteesta alkaen jäsenmaksun 2002 euroon siirryttäessä 50 mk:sta, 10 euroon, (n. 60mk).

Yhdistyksen internetsivustojen kanssa on ajoittain ollut päivityksen suhteen viivettä toivottavaa enemmän. Toivomme malttia, sillä yhä vielä nykyään päivitykset tapahtuvat viiveellä, mutta siihenkin etsimme ratkaisuja. Nykyisin tiedot päätyvät internetin sivuille useamman välikäden kautta, joka tuo viiveen päivityksiin.

Maaliskuun alusta työsuhteeni muuttui kokopäiväiseksi projektityöntekijäksi järjestösihteerin tehtävissä. Se tuo uusia tehtäviä edellisten lisäksi. Uutta minulle on mm. Mieli Maasta sanomien päätoimittajan tehtävät, vastaavana toimittajana on puheenjohtaja. Suunnittelua ja opettelua työ vaatii. Myöhemmin lehteä voidaan kehittää esimerkiksi lukijan palstalla, ja luoda selkeämpää rakennetta. Alkuun on päästy kiireellä, kun tilikokous lähestyy.

Aiempaa selkeämmin tavoitettavuutta parantaaksemme olemme sopineet puhelinajaksi arkisin klo: 12-14, jolloin ensisijassa olen puheenjohtajan tavoitettavissa, ja muuten vastaan nopeasti selvitettäviin asioihin ja kysymyksiin jäsenistölle, kuten jäsenrekisteriasiat, ryhmäkyselyt, ja muut vastaavat, enintään 10 minuutin asiat. Muuna aikana vastaan muun työtilanteen salliessa työhön sisältyvänä puhelinneuvontana.

Yhdistys kerää myös käsikirjastoa ja arkistoa, ja jäseniltä toivommekin, että mikäli olette olleet teemaamme liittyen esillä, voisitte lähettää lehtileikkeistä tai TV:n videotallenteista kopioita. Mikäli teillä ei ole arkistoomme sopivan aineiston kopiointimahdollisuuksia, voitte ottaa yhteyttä toimistoon. Otamme mielellämme käsikirjastoon myös kirjalahjoituksia vastaan koskien mielenterveysaihetta, erityisesti masennusta. Mikäli osoittautuu, että kirjastoon saamme aikaa myöten useampia kappaleita samoja kirjoja, niin lainaustoiminnankin kehittäminen voinee tulla mahdolliseksi. Nykyisin kirjoihin voi tulla tutustumaan toki toimistollemme, joskin valikoima on vielä varsin pieni.

Puheenjohtajan kanssa tapauskohtaisesti sovitusti olen ollut ja tulen olemaan yhä jatkossa yhdistyksen käytettävissä mm. esiintyjänä, luento- ja alustustehtävissä, juontotehtävissä tarpeen mukaan, sekä kaikessa vastaan tulevassa tarpeellisessa ja hyödyllisessä toiminnassa. Viimevuoden puolella olin mm. pitämässä muutamia ryhmäalustuksia aiheista ”syyllisyys ja häpeä”, ”viha ja pelko” sekä ”katkeruus ja anteeksianto”, olen myös luennoinut lastensuojelun teemaan liittyvistä aiheista, mm. lasten seksuaalisesta riistosta. Maaliskuun lopulla olen myös keskustelemassa opiskelijaryhmälle mielenterveysasiakkaan kohtaamisesta, sekä jakamassa tietoa toiminnastamme.

Helmikuussa esiinnyin Valon juhlassa. Koska yhdistyksellämme on myös omia tapahtumia, olen esitteemme mukaisen ”HALUAN OLLA MUKANA JÄRJESTÄMÄSSÄ TAPAHTUMIA” -kohdan pohjalta halunnut kartoittaa jäsenistön erilaisia kykyjä. Toivomme, että kaikki kiinnostuneet voisitte lähettää vapaamuotoisen esittelyn itsestänne, kertoa millä tavoin haluatte osallistua tapahtumien järjestelyihin. Erityisesti toivomme taiteellisia lahjojanne esiin, kuten soittotaitoa, käsi- ja maalaustaiteen osaajia, sekä kirjallisesti ja runollisesti lahjakkaita, kuin myös lausuntaa harrastaneita, sekä kaikkea muuta erityisosaamistanne.

Eero Järvilehto, järjestösihteeri, Mieli Maasta ry:n toimisto

*

MIELI MAASTA RY MIELENTERVEYS MESSUILLA 2001

Mielenterveyden Keskusliiton järjestämät Mielenterveys messut järjestettiin viidennen kerran Helsingin Wanhassa Satamassa 26-27.11.2001. Mielen Terveyden keskusliiton hanke yhdistysten yhteisestä torista jäi toteutumatta, mutta omalla pöydällään kukin yhdistys esitteli toimintaansa. Mieli Maasta ry oli yhtenä muiden joukossa esittelemässä toimintaansa. Mieli Maasta ry:n pöytä oli hyvällä paikalla keskiosassa salia lähellä yhteistyökumppaneitaan, mm. Suomen Delfins ry:n pöytää.

Pöytämme ulkoinen asu sai väriä mukavasti Kouvolalaisen Anna-Liisa Oran käsitöistä. Kari Siimes oli lähettänyt sopivan määrän julkaisemastaan kirjastaan Vakava masennus, selviytymistarina, tarkoituksena saattaa myyntiin kirjoja tapahtumassa. Kirjat menivätkin hyvin kaupaksi, mutta toimistolla on vielä muutama kirja kiinnostuneimmille tarjolla. Muuten pöydältä jaettiin esitteitämme ja Mieli Maasta sanomia iso nivaska. Pöydästämme oli huolehtimassa yhdistyksen vapaaehtoisaktiivien joukko.

Tietoiskuihin yhdistyksemme ei osallistunut, mutta Mieli Maasta ry pääsi näyttävästi esille MTV3:n uutisissa, sekä Mielenterveysviikon Aamu-TV:n haastattelulla mielenterveys kuntoutujan näkökulmasta. Uutisissa esiintyivät haastattelussa puheenjohtajamme Erik Gagneur, varapuheenjohtajamme Jouni Järvinen, sekä koulutusvastaavamme Maire Niironen.

Mieli Maasta ry:n työntekijänä Eero Järvilehto oli pyydetty esiintymään Mielenterveyden Keskusliiton taholta avajaisiin sekä Iltamiin. Avajaisissa Eero esitti huilulla Debussyn Syrinx’n soolohuilulle, ja iltamissa hän esitti mm. oman sävellyksensä Kaislikossa suhisee lintu-imitaatioille ja sahalle, sekä muuta musiikkia soittosahalle, josta Keskusliittomme antoi erityiskiitosta. Tästä hyvin Mielenterveyden Keskusliitto tarjosi Messujen esiintyjille kuuluvana oikeutena seminaarit, joiden tarjonnasta työntekijämme poimi yhdistykselle kaiken mahdollisen irti, mihin kerkesi. Seminaarien tauoilla Eero keräsi materiaalia yhdistyksessä toimimisen tiedotustoiminnan tueksi esillä olevien mielenterveystoimijoiden esittelypisteistä. Materiaalia on kertynyt sen verran runsaasti, että niiden purkaminen on vielä työn alla.

Seminaariantia: Katsoin ilmaiset seminaarit saadessani asiakseni pyrkiä hankkimaan ja kirjaamaan kaiken mahdollisen seminaaritarjonnan talteen, minne vain kerkisin. Ohjelma toi kuitenkin runsaudenpulan, eli kaikkeen ei kuitenkaan kerinnyt mukaan. Päivät olivat uuvuttavia täyteläisyydessään, ja loppuilloista väsähdin mm. Stakesin toimintaa kertovassa seminaarissa.

Ensimmäisen päivän seksuaalisuus-aiheisessa seminaarissa oli seksologian huippunimiä. Osmo Kontula kertoi tilastotietoa mielenterveysongelmien ja seksuaalielämän ongelmien yhteydestä. Masennuksen ja traumaattisten kokemusten osalta todettiin ongelmien ja haluttomuuden lisääntyvän.

Jukka Virtanen puhui värikkäästi erilaisista peloista seksuaalisuuden suhteen, mm. historian käsityksiä eri ongelmista. Pelot jakautuivat sekä todellisiin, esim. kipu, väkivalta, uskottomuus, että abstrakteihin (eli kuvitteellisiin) pelkoihin, esim. erilaisiin syyllisyys, häpeä, ja syntikäsityksiin. Virtanen kertoi myös seksuaalisesta reaktiosarjasta, kertoen sen olevan luonnollinen osa ihmisyyttä, joka syntyy kohdattaessa vetovoimainen ihminen. Hän myös kertoi ihmisen valintoihin muiden vaikuttavien tekijöiden merkityksestä, kuten moraalista, ajattelukyvystä ja uskollisuudesta.

Matti Huttunen kertoi psyykelääkkeiden vaikutuksista seksuaalisuuteen. Luentonsa oli hyvin tieteellinen, mutta toteamus masennuslääkkeiden haittavaikutuksesta seksuaalisuudelle huomattavana toimintahäiriöiden aiheuttajana jäi mieleen.

Toisen päivän seminaareissa valitsin monesta vaihtoehdosta kriisityön seminaarin, joka osoittautui seminaarien helmeksi. Soili Poijula kertoi kriisien hoidosta Suomessa. Kriisityö on tutkitusti apuna 5 kertaa lääkehoitoa tehokkaampaa. Elämään vaikuttavia tekijöitä on traumat ja menetykset sekä erilaiset voimavaratekijät. Poijula määritteli kriisin ja toi esille sen tunnusmerkit. Hän totesi tukijan taholta tärkeänä toivon näkökulman esillä pitämisen sekä empatian. Epäempaattisuus voi hidastaa jopa pahentaa kriisistä selviytymistä. Hän kertoi kriisin oireistosta, sekä toi esiin trauman näkökulmaa. Traumatyyppejä on kahta, lievempää I, sekä II tyypin vakavaa traumaa, jossa traumatekijät ovat toistuvia ja aiheuttavat posttraumaattisia stressioireita (PTSD), kuten erilaisia pelko- ja ahdistustiloja, mahdollisia aisti- ja vainoharhoja. Vakava traumatisoituminen on mahdollista aikuisuudessa, vaikka riskit on suuremmat lapsuudessa.

Tuomo Tikkanen kertoi hoidosta, ja totesi että elämänkriisit kuuluvat elämään, eivät ole häiriötiloja itsessään, ja ihmisten kuuluu saada niihin hoitoapua. Hän kertoi lakialoitteesta, jolla olisi tarkoitus taata tulevaisuudessa kriisihoito jokaiselle sitä tarvitsevalle Suomessa.

Anne Suokas-Cunliffe puhui kriisin muuttumisesta traumaksi -aiheesta. Hän kertoi traumatilojen aiheuttamista biologisista reaktioista kehossa, kuten lamaantumisesta tai paikalleen jähmettymisestä, kuin ”valekuollut” uhkan kasvaessa, ja niiden tahdosta riippumattomuudesta. Hän kertoi myös traumakokemusten tallentumisesta muistiin ja kehoon eri tavoin kuin normaalit muistot. Traumamuisti ei tallennu aina mieleen, vaan voi tallentua aisteihin ja kehoon, se on myös muuttumaton. Trauma ei parane hoitamatta ajan myötä, vaan vaatii erilaisia terapeuttisia hoitomuotoja.

Mielenterveys Messut on Helsingin Messukeskuksessa 14-16.11.2002.

Eero Järvilehto, Mieli Maasta ry:n järjestösihteeri

*

KOLUMNI: PEITE-ELEET JA KIELLETYT TUNTEET

Sain kerran puhelun, jossa minua pyydettiin sanomaan julki joskus tieto, että ”masentunutkin ihminen voi hymyillä”. Soittaja oli hyvin harmistunut siitä, että hänen masennustaan ei uskota, koska hän hymyilee paljon. Lohdutin, ettei asia ole minulle mitenkään vieras, ihminen voi itkeä vaikkei sitä näkyisi kyynelinä poskilla, ihminen voi hymyillä tai jopa nauraa ajatellessaan samalla omaa itsemurhaa. Lupasin tilaisuuden tullen tuoda asian julki.

Puhelun jälkeen olen alkanut pohtia asiaa, ihmisten eleitä ja niiden merkityksiä, sekä eleiden ja todellisuuden välillä toisinaan ja jopa hyvin useinkin vallitsevia ristiriitaisuuksia ja vääristymiä. Ne ovat herättäneet minut itsenikin havaitsemaan, kuinka suuressa ristiriidassa ihmisen tunteet ja eleet voivat olla. Muistan hyvin itse, kuinka eräissä hautajaisissa minua alkoi lapsena naurattamaan, ja koin oloni hyvin noloksi. Olen myöhemminkin huomannut, että käyttäytymiseni ja suhtautumiseni kuolemaan on eleitteni ja ulosantini puolesta täysin ristiriidassa tunteitteni kanssa. Saatan antaa kylmän vaikutelman, kun läheisen kuolema ei ulkoisesti välttämättä näytä järkyttävän lainkaan. Sisällä on kuitenkin toiset tunteet.

Eräs psykoterapeutti tuli maininneeksi tilaisuudessaan kerran, että häntä ovat asiakkaat muistuttaneet pitämään mielessä sen, että ihminen voi itkeä, vaikkei itkisikään. Itse asiassa se ei edes ole mitenkään harvinaista. Tuska voi olla niin suuri, että itkua ei yksinkertaisesti tule. Erikoista kumminkin, että äärimmäisen tuskan keskelläkin ihminen silti voi kyetä nauramaan ja hymyilemään. Pohtiessani ongelmaa, ja asiayhteyksiä, joissa itse olen tullut törmänneeksi eleiden ja tunteiden ristiriitaan minulle on tullut sellainen tunne, että asiaan liittyy vahvasti tunteiden kieltäminen ja pelkotilat. Tunne, ettei ole luvallista ilmaista todellisia tunteita, vaan tunteet tulee piilottaa maskien alle, sekä pelko kasvojen menettämisestä tai mielikuvat muista seuraamuksista, mitä aito tunneilmaisu voisi aiheuttaa. Näin olen alkanut nimittää kenties vääräoppisesti asiaa nimellä peite-eleet, joiden taustalla on tunteiden kieltäminen. Tunteiden kieltäminen voi olla peräisin esimerkiksi meille asetetuista kielloista, tai kasvutaustan suomista malleista, mutta se voi olla myös täysin itsestämme lähtenyttä ylikorostunutta itsekontrollia.

Ajateltuani ongelmaa laajemminkin eri tunteissa, olen tullut huomanneeksi, että tunteet ja niiden ilmaisu voi olla monissa asioissa ristiriitaista. Häpeän ja noloilun ihminen saattaa peittää vaikkapa yliterhakkuuteen ja iloiseen hymyyn. Raivon ja suuttumisen tunteet saattavat tehdä ihmisen jähmeäksi ja eleettömäksi, kun usein voisi kuvitella sen saavan ihmisessä toimintaa jopa riehumista aikaiseksi. Kenties erikoisinta on se, että ei pelkästään kipeät ja vaikeat tunteet ole peiteltyjä, vaan voimakkaat rakkauden ja lämpimät välittämisen tunteetkin voivat jäädä eleettömiksi tai vähäeleisiksi, antaen tunteen välinpitämättömyydestä. Rakkaus voi vääristyä jopa satuttavaksi piikittelyksi ja loukkauksiksi, kuin piikeiksi ruusujen alla, jonka kohteeksi joutuva voi kokea itsensä inhotuksi. Tutuinta lienee se, kuinka oman syyllisyyden ihmiset purkavat toisten syyttelynä. Toisaalta hyvä on myös muistaa, että jotkut imevät syyllisyyden kaikesta itselleen, vaikkei olisi edes aihetta. Surua ihmiset voivat projisoida maailman katastrofeihin ja toisten kauheiden elämänkohtaloiden kautta, peitellen samalla omaa pahaa oloaan. Epävarmuus ja heikkous piilotetaan mielellään ylikorostuneeseen varmuuteen ja ehdottomuuteen. Hylätyksi tulemisen pelko taas melko tunnetustikin tuo takertumisen lisäksi voimakkaat torjumiset, kenties tiedostamattomalla tasollakin olevana pyrkimyksenä hylätä lähimmäinen, ennen kuin itse tulee hylätyksi. Monesti masennuksen ja tuskan syövereissä ihmiset sanovat, että heillä on tunne, että tekisi mieli huutaa, mutta kun ei pysty. Ääntä ei yksinkertaisesti tule, vaikka kuinka haluttaisi, kaikki on vain jähmettynyt tuskasta. Tunteet ja eleet voivat olla monella tavoin ristiriitaiset tai vääriä viestejä ympärillä oleville ihmisille antavia.

Tällaisia viestejä ja niiden vääristymisiä on jokaisella ihmisellä. Niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota, koska itselle saattaa olla täysin selvää ja suoraviivaisen tuntuista se, miten omat tunteet ja käyttäytyminen ovat kytköksissä toisiinsa, vaikka ympäristö tulkitsisikin kaiken juuri päinvastoin kuin olemme tarkoittaneet. Mielenkiintoisen lisän tässä itse kunkin itsetarkkailuun kehottavassakin kirjoituksessani tuo sellaisen asian huomioiminen, miten toimintamme on luonnollisesti hyvin erilaista eri ihmissuhteissa, ja miten niiden välillä olevat yhtäaikaiset tiedostetut ja tiedostamattomatkin eleiden peittämiset saattavat lisätä entisestään tunteiden kirjon väärinymmärtämisiä. Samalla voi olla hyvä oppia havaitsemaan toisen ihmisen eleiden taakse. Lähimmäisemme ei aina tarkoita mitä saavat ilmaistuksi, eivätkä välttämättä osaa tai edes pysty ilmaisemaan asioita paremmin, vaikka tahtoisivatkin.

Sanomattakin lienee selvää, että tunneilmaisun vääristymät aiheuttavat paljon ongelmia, ristiriitoja ja väärinymmärryksiä. Niiden aiheuttamia ongelmia voi olla vaikea korjata, koska tunneilmaisun vääristymien korjaaminen on työlästä, ja vaatii vahvaa itsensä tiedostamista ja jatkuvaa itsensä havainnointia suhteessa ympärillä oleviin ihmisiin. Niin kauan, kuin tunneilmaisustamme ei aiheudu ongelmia ihmissuhteissamme itsellemme tai toisille ympärillämme, voinee tunteiden ja eleiden kanssa elää kuin kala vedessä, mutta toisinaan kannattaa pysähtyä tarkkailemaan, miten ymmärrämme toisia, ja miten meidät itsemme ymmärretään.

Eero Järvilehto, Mieli Maasta ry:n järjestösihteeri