ALKURUKOUS: ”MUISTOLLE”
***
Murhasimme yli kuusimiljoonaa,
yli kuusimiljoonaa.
Syyttömiä kaikki.
Viattomia lapsia puolitoista miljoonaa.
Vanhuksia, naisia, miehiä, isejä, äitejä…
Me murhasimme teitä,
kuin maan tomua,
kuin taivaan tähtiä.
Ei sukua, ei perhettä,
johon emme olisi kajonneet,
jota emme olisi tuhonneet,
jonka sydämiä emme olisi särkeneet.
Olimme kuin raatelevat sudet.
Poltimme pyhäkkönne,
ryöstimme omaisuutenne,
hajotimme perheet,
ja veimme vankeuteen tuhottaviksi.
Tuhosimme teitä nälällä, rutolla,
aseilla ja tulella.
Kuin raatelevat sudet,
raastoimme puolisot toisiltaan,
eivätkä he saaneet tavata toisiaan enää koskaan,
eivät kuulla toistensa kohtalosta.
Vain tuska ja ikävä riipi sisuksissaan,
kunnes voimat uupuivat.
Me raatelevat sudet
revimme lapset äitiensä sylistä:
”TOISEN OTAT, TOISEN JÄTÄT! VALITSE!”
karjuimme.
”MUUTOIN MENETÄT KAIKKESI!”
Ja silti menetit kaikkesi.
Suvustasi jäit sinä,
yksin sinä.
Voi itkua, parkua.
Voi tuskaa, jonka kovasydämisinä,
tunteettomina urhoina, murhamiehinä,
valesankareina tuotimme.
Voi kovuutta, sydämemme paatumusta,
käsiemme pahuutta, silmiemme kylmyyttä.
Kuollut silmäkin on rakkaudellisempi
omia silmiämme.
Voi meitä, sillä tuho saavuttaa meidät,
turmio syöksee meidät maahan,
vuoret kaatuvat päällemme Jumalan vihassa,
kun hänen oikea ja vanhurskas tuomionsa kohtaa meitä.
Voi katumattomuuttamme, ylpeyttämme,
emmekö mitään mistään ole opiksi ottaneet.
Voi meitä valehtelijoita, murhamiehiä,
valeurhoja, roistoja.
Herra, murra sydämemme kovuus,
anna meille katuvainen mieli,
ennen kuin on liian myöhäistä,
liian myöhäistä..
Minä itken kansani katomattomuutta,
sydämeni kovuutta.
Itken tuhoamiamme…
Yli kuusimiljoonaa, kuusimiljoonaa…
Viattomia lapsia puolitoista.
Vanhuksia, naisia,
kaikkia, kuin meren hiekkaa,
taivaan tähtiä.
Muistoanne itken,
teidän muistollenne ja jälkeläisillenne.
Niille, jotka pelastuivat…
Teille kaikille…
Minä itken, olen sanaton…
Eero Järvilehto