UHRIKUVIA 3.

• ”Vauvana ja sikiönä kuolleille”

***

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

nukkuu kuoleman unta.

 

Sai nähdä päivän valon,

muutaman päivän.

 

Sai maistaa rakastavan äidin rintaa

ja tuudittautua levolliseen uneen

turvallisen isän sylissä.

 

Miksi jo nyt,

miksi nukkuu

tuo pieni lapsonen,

nuo kauniit huulet,

nykerö nenä

ja pienet korvat,

miksi nukkuu jo

tuo kulta lapsonen

kuoleman unta.

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

nukkuu kuoleman unta.

 

Ei saanut nähdä päivän valoa.

Vain muutaman kuukauden kasvaa,

äidin kohdussa sai.

 

Rakastava äiti,

pienen elämän sisällään

sai tuntea kasvavan,

ja ehkä tuo turvallinen isä,

tuntea jalan ensiliikahduksen.

 

Yhtäkkiä kaikki

takana on vain,

ei liiku enää pieni lapsi,

jo nukkuu kuoleman unta.

 

Miksi,

oi miksi pois otit,

lapsen rakastavilta,

häntä odottaneilta,

etkä päivääkään hälle suonut.

 

Pienet kädet,

pienet jalat,

kaunis pieni pää,

odottaa heräämistään.

 

Vaan ei anneta

hänen päivänvaloa nähdä.

 

Murtunut äiti

riistää pienen elämän alun,

ei salli päivääkään.

 

Voi äitejä,

jotka antavat riistää hengen,

pieniltä lapsiltaan sisällään.

Antavat hukuttaa

tuon pienen elämänalun,

jolla on jo pienet

varpaat ja sormetkin.

 

Monet ottaisi,

vaan eivät saa,

pois kuolee pieni lapsi,

ilman päivääkään.

 

Antakaa tänne, antakaa,

älkää antako kuolemalle lastanne.

 

Voi Jumala,

anna heille anteeksi,

anna meille anteeksi,

kuinka kaukana

olemmekaan rakkaudesta.

 

Eero Järvilehto