”Idea-riihi” -luettelo

”IDEA-RIIHI” -LUETTELO:

  • Luettelo toteuttamattomista teossuunnitelmista

***

Huom. ”Idea-riihi” -luetteloni sisältää teoksien ideoita, 1980-luvulta nykypäivään, jotka osittain nivoutuu sekä hylättyjen teosten luetteloon, että sittemmin toisessa muodossa valmistuneisiin teoksiin, sekä teossuunnitelmia, joista saattaa joskus kehittyä sävellyksiä. Luettelo ei ole täysin kronologinen, mutta alussa on vanhempia ideoita, ja lopussa tuoreempia ideoita. Luettelointi ei ole myöskään aivan täydellinen, sillä monia hetken mielessä olleita ideoita on varmasti myös unohtunut. Ks. ”Teosluettelo – hylätyt teokset”, ks. ”Teosluettelo sävellyksistäni”.

***

  1. Runo: Potta Rotta – humoristinen laulu (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi), (ks. op. I, vain suom.)
  2. Baletti Lakastunut lehti, pianolle ja huilulle – (Z. Topeliuksen Lukemisia lapsille, osa 2,
  3. Musiikkia Z. Topeliuksen valikoituihin näytelmätarinoihin kirjoista Lukemisia lapsille osista 1. ja 2.
  4. Aiheita piano- ja huiluimprovisaatioista
  5. Harppusooloja
  6. Kappaleita huilulle ja harpulle
  7. Musiikkia C.S. Lewisin kirjan: Noidan oppipoika, tarinan pohjalta
  8. Pekka ja naula, humoristinen pikkuteos
  9. Soolohuilusonaatti No: 3 – (4-osainen, ensimmäinen versio)
  10. Laulusarja Jaana Vilkkilän runoihin
  11. Itsemurha-Requiem: ”Saatanan riemuhuuto: MINÄ VOITIN!” , (nimi hylätty, musiikillisesti idea toteutunut Pavor Nocturnes, op. 73)
  12. Ekolgata – rauhanlaulu, huilulle ja pianolle
  13. Soolohuilusarja No: 3 – (23-osainen, ensimmäinen versio)
  14. Jumalan 7 pasuunaa, 7 pasuunalle ja Tampereen Helluntaiseurakunnan saliin, parvelta esittäen
  15. Näin sanoo Herra! – suurorkesterille
  16. Näin sanoo Herra! – lyömäsoittimille ja celestalle
  17. Johanneksen ilmestys – (ensimmäinen versio, solisteille, kuorolle, lausujalle, uruille, viola da gamballe ja suurelle orkesterille sis. mm. op. 37)
  18. Häämarssi No: 3 – Sarjaan op. 39
  19. Sovitus Sergei Rachmaninovin Etudes-Tableaux, op. 39, no: 7, yhtyeelle tai orkesterille
  20. Ooppera-dilogia Apostolien teot: Alku ja Paavalin matkat
  21. Ooppera-sarja: Paavalin matkat
  22. Johanneksen evankeliumi – Jeesuksen opetukset, Matkat ja Via Dolorosa
  23. Orkesteriteos – Liiton arkki – (ut/vt)
  24. Jesaja – kuin Raamattu yhdessä kirjassa
  25. Psalmit -laulusarjat
  26. Sananlaskut -aforismeja eri soolosoittimille
  27. Valitusvirret -laulusarja, (ks. myöhemmin Holocaust-Lamentations, op. 63)
  28. Daniel – näyt!
  29. Joona -draama
  30. Joonan kirja -baletti
  31. Sinfonia tai Sinfoninen sarja: Mooseksen kirjat – (ensimmäinen versio)
  32. Sellokonsertto No: 1 – (4-osainen, ensimmäinen versio)
  33. Cembalosooloja
  34. Cembalokonsertto – cembalolle ja jousiorkesterille, 3-osainen
  35. Urkusooloja
  36. Hanurisooloja
  37. Baletti Vedenpaisumus – (ensimmäinen versio orkesteroinnista, sinfoniaorkesterille)
  38. Baletti Vedenpaisumus – (toinen versio orkesteroinnista, kamariorkesterille)
  39. Rukous, soolosellolle, (tai sellolle ja pianolle), Psalmi 130 – (ensimmäinen versio)
  40. Rakkauslaulu 2 huilulle ja suukolle, koreografian kanssa, ks. op. 59
  41. Sinfoninen runoelma: Merellinen, orkesterille
  42. Konserttialbumi viululle ja pianolle, sis. Juutalainen sarja 3-5 osaa, 2 viulusonaattia, Viihteellinen sarja, Pikkukappaleiden sarja – (ks. op. 63a, ks. op. 66, ks. op. 138)
  43. Pianosonaatti No: 1, op. 4, osa: 2. Passacaglia – (ks. op. 4 = osa 1.), (ks. myös op. 68)
  44. 3 Kansanmelodiaa orkesterille, op. 52, osa: 2/3, Kiinalainen kansanmelodia – (ks. myös op. 68)
  45. Viulusonaatti No: 1, op. 1 – (3- tai 4-osainen ensimmäinen versio, ks. op. 0, ks. myös op. 68:1 – viulu, piano)
  46. 2 vitsikästä kappaletta No: 2 – (ks. op. 38, ks. myös op. 68:2)
  47. Pianokonsertto, pääaihe, lopetus – piano – (ks. myös op. 68:3)
  48. Pianokonsertto (tai Sinfonia), pääaihe, tekstiseloste – piano – (ks. myös op. 68:4)
  49. Pianotrio – vain jouset – (ks. myös op. 68:5)
  50. Nimetön aihe, ei soitintietoja – (ks. myös op. 68:6)
  51. Fuuga No: 1, pianolle – (ks. op. 5, ks. op. 61, ks. myös op. 68:7)
  52. Melodia huilulle, sellolle ja pianolle, (tai pianotriolle) – vain sello, piano – (ks. myös op. 68:8)
  53. Kappale pianotriolle No: 1 – (ks. myös op. 68:9)
  54. Laulusarja Juha Mannerkorven ja Aaro Hellaakosken runoihin, lauluäänelle ja pianolle, sis. mm. 1. Että he kaikki yhtä olisivat, 2. Odottaja, 3. Raamatuita, 4. Kesäyö – (ks. op. 7), (ks. myös (osa 1.) op. 68:10)
  55. 3 laulua Hellaakosken runoihin, lauluäänelle ja pianolle, 1. Odottaja, 2. Raamatuita, 3. Kesäyö, (ks. op. 7), (ks. op. 68:10)
  56. Melodia musiikista Marjo Puron laulunäytelmään Tupaantuliaiset, op. 26:5 poistettu sanaton laulumelodia – huilu – (ks. myös op. 68:11)
  57. 4 luontokuvaelmaa – orkesteritanssisarja, op. 33, 1. Iltahämärä, 2. Myrsky-yö, 3. Usvamaisema, 4. Aamuruskon sarastus – ainoastaan 4. osittain korvaten pianolla orkesteriosuuksia – (ks. myös op. 68:12)
  58. 2 kappaletta kitaralle No: 2 (ks. op. 34, ks. myös op. 68:13)
  59. Soolotanssiteos: Kutsu, op. 38, huilulle ja pianolle, 1. Hiljainen kutsu, muiden osien nimet kadonnut, eikä luonnostelmia – ainoastaan piano – (ks. myös op. 68:14)
  60. Sarja, op. 55, viululle, 3 huilulle: picc.,fl.,alt.fl., soittosahalle, pianolle, 1-2 kitaralle ja tamburiinille, 1. Dance Espagnole, 2. Romance, 3. Melodia, 4. Habanera – 1.-2. luonnostelmia – (ks. myös op. 68:15)
  61. Kantaatti: Korkeaveisu, op. 57, 1. Intro ja Duoetto – sopraano, tenori, nais- ja mieslauluyhtye, 2 huilua, klarinetti, trumpetti, jouset, mahd. muita soittimia – (8-osainen ensimmäinen versio, ainoastaan 1., ks. myös op. 68:16)
  62. Canon, orkesterille (1994) – ainoastaan pääteema, esim. klarinetilla – (ks. myös op. 68:17)
  63. Bel canto -lauluja, tenorille ja pianolle
  64. Laulusarja Ulrich Schafferin runoihin, tenorille ja pianolle
  65. Rakkauslaulusarja
  66. Runoja rakkaudesta – laulusarja suomalaisten runoilijoiden rakkausrunoihin
  67. Osia Lohdutuksen sävelistä, op. 72, sov. käsikelloille
  68. Osia Lohdutuksen sävelistä, op. 72, sov. pianolle
  69. Sonaatti viululle ja sellolle
  70. Soitinnus lauluun ”Walking in the Air” elokuvasta The Snowman – Lumiukko, kamariyhtyeelle tai orkesterille
  71. Häämarssi pasuunalle ja uruille
  72. Musiikkia Juuso Salokosken näytelmään, Riku Räihän näyttämösovitukseen:
  73. ”Pääjohtaja – eli liike-elämän taikajime ja lothareja”
  74. Musiikkia Juuso Salokosken näytelmään, Riku Räihän näyttämösovitukseen: ”Antilooppikortteli”
  75. Musiikkia Marko Tallin lyhytelokuvaan ”Liikaa suolaa” – Anton Tshehovin novellin pohjalta
  76. Musiikkia Jaana Uusi-Kokon suunnittelemaan sukuhistoriaansa käsittelevään elokuvaan
  77. Alttoviulusonaatti, op. 82, sellosovitus
  78. Uhrikuvia, op. 85 – (7-osainen, ensimmäinen versio: Sodan, Sex.riiston, Katastrofien, Abortin, Itsemurhan, Uskonnon uhreille, ja Sovitusuhrille)
  79. Trio tenorisaksofonille, sellolle ja pianolle
  80. Merellinen, sekstetto huilulle, klarinetille, käyrätorvelle, viululle, sellolle ja pianolle, op. 54, (ks. myös op. 95:1)
  81. Soolohuilusarja No: 2, op. 62 – (46-osainen, ensimmäinen versio, ks. myös op. 95:2)
  82. Lauluja tuskasta, op. 77 (ensimmäinen orkesteriversio Tuskapsalmeja -laulusarjasta, ks. myös op. 95:3)
  83. Kaustisenpolulta Kaustisille, op. 79, cembalolle ja kiinalaisille pikkukelloille (ks. myös op. 95:4)
  84. Pianokonsertto No: 1, op. 51, Moderato-Presto-Romanssi: Larghetto-Moderato – ainoastaan Romanssi: Larghetto – piano, jouset – (4-osainen, ensimmäinen versio, ks. myös op. 95:5)
  85. Sovituksia Dmitri Shostakovitshin näyttämöteoksista puhallinyhtyeelle ja pianolle, sekä puhallinyhtyeelle, jousille ja pianolle
  86. Sovituksia Dmitri Shostakovitshin elokuva-, näyttämö-, ja vokaaliteoksista sekä valsseista kokoomateoksina sellokvintetille
  87. Sovitus Dmitri Shostakovitshin Jazz-sarjasta No: 2, Valssista No: 2, jousikvartetille
  88. Sovitus Dmitri Shostakovitshin elokuvamusiikista Kohtaaminen Elbellä, op. 80, Laulusta Isänmaalle, jousikvartetille
  89. Sovitus katkelmista Georges Bizetin oopperasta Carmen, kamariyhtyeelle
  90. Laulelmia, sekä uusia huilu- ja pianoimprovisaatioita
  91. Nimettömiksi jääneitä orkesteriaiheita
  92. Kamarisinfonia jousiorkesterille
  93. Teoksia viola da gamballe ja cembalolle
  94. Teoksia viola da gamballe ja uruille
  95. Lauluja sopraanolle ja viola da gamballe
  96. Lauluja sopraanolle, viola da gamballe ja uruille
  97. Lauluja sopraanolle, viola da gamballe ja cembalolle
  98. Habanera, klarinetille ja pianolle
  99. Surumusiikkia, 2 laulua ja surumarssi-passacaglia, laulajalle yhtyeelle ja uruille
  100. Pikkuprofeetat II – Naahum, op. 104, (3-osainen teos viola da gamballe ja cembalolle, ks. myös op. 104-106)
  101. Pikkuprofeetat III – Habakuk, op. 105, (3-osainen habanera-sarja cembalolle, ks. myös op. 104-106)
  102. Pikkuprofeetat IV – Sefanja, op. 106, (3-osainen teos viola da gamballe, ks. myös op. 104-106)
  103. 2 kappaletta sellolle ja pianolle
  104. Sooloselloteos, nimetön aihe
  105. Valssi orkesterille
  106. Viulukonsertto No: 4, viululle ja kamariorkesterille, (alunperin ideana Viulukonsertto No: 3)
  107. Useita nimettömiksi jääneitä melodia-aiheita
  108. Pikkuprofeetat – Aamos, Sarja pianolle
  109. 2-osainen teos orkesterille: Aikakirjat
  110. Lausunta-musiikkinäyttämöteos: Jobin kirja
  111. Sovituksia Dmitri Shostakovitshin laulusarjasta Satiirit, op. 109, osista huilulle ja pianolle
  112. Sovituksia Dmitri Shostakovitshin laulusarjasta Juutalaisesta kansanrunoudesta, op. 79, osista huilulle, (puhaltimille), ja pianolle
  113. Sovitus Dmitri Shostakovitshin Jazz-sarjasta No: 1, osasta 3. Foxtrot, klarinetille ja pianolle
  114. Sovitus Dmitri Shostakovitshin näytelmämusiikista Kuningas Lear, op. 58a,Osia: Hullun lauluista
  115. Sovitus Juhlatriosta, op. 86, osasta 3. Trio-mini, klarinetille, sellolle ja pianolle
  116. Sarja jousikvartetille, (tai jousiorkesterille), No: 2, (sovituksia op. 27, ja op. 72 pohjalta)
  117. Eija Ogadigbo-Salosen hengellinen värssy, negrospirituaalien hengessä, lauluäänelle ja pianolle
  118. Lohdutuksen säveliä, op. 72, osia sov. viola da gamba yhtyeelle
  119. Tuskalaulut, psalmit, lauluäänelle ja viola da gamballe
  120. Laulusarja lauluäänelle ja sellolle
  121. Sonaatti klarinetille ja pianolle
  122. Sarja viola da gamballe
  123. Huilukonsertto
  124. Piccolokonsertto
  125. Kvartetto piccololle, huilulle, alttohuilulle ja bassohuilulle
  126. Kvartetto 2 huilulle, alttohuilulle ja bassohuilulle
  127. Trio piccololle, huilulle ja alttohuilulle
  128. Soolohuilu – Albumi, kokoomateos soolohuilusävellyksistäni, sis. myös uudelleen sovituksia
  129. Piano – Albumi, kokoomateos pianosävellyksistäni, sis. myös uudelleen sovituksia
  130. Huilu + piano – Albumi, kokoomateos sävellyksistäni huilulle ja pianolle, sis. myös uudelleen sovituksia
  131. Oratorio: Johanneksen ilmestys, lausujalle, laulajille ja orkesterille
  132. Johanneksen ilmestys, lausujalle, uruille ja lyömäsoittimille
  133. Mooseksen puhe, lausujalle ja yhtyeelle
  134. Sellokonsertto No: 2, sellolle ja jousi- tai selloyhtyeelle, ja mahd. pianolle
  135. Viulukonsertto No: 3, op. 125, osa 3/4, hylätty aihe 4-osaisuudesta
  136. Rakkaudentunnustus-kantaatti, sis. viulu, kitara-osuuksia, joista luovuttu, ks. myös. op. 126
  137. Korkea veisu -sarja, pianolle, ks. mahd. op. 126a
  138. Sovitus Maurice Ravelin Kehtolaulusta, baletista Hanhiemo, pianolle
  139. Sovitus Dmitri Shostakovitshin katkelmista nimellä: ”Sikermä pianolle” – Sinfonia No: 11, op. 103, osa 1 – Elok. mus. Uusi Babylon, op. 18 – Finaali elok. mus. Korzinkinan seikkailut, op. 59
  140. Sovitus Dmitri Shostakovitshin oopperasta Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth, op. osia puhaltimille ja pianolle
  141. Sovitus Dmitri Shostakovitshin Viulukonsertosta No: 1, op. 77, osa: 3. Passacaglia, viululle ja uruille
  142. Sovitus Dmitri Shostakovitshin Intervision 1971, pianolle, versio 2.
  143. Sovitus Dmitri Shostakovitshin Intervision 1971, uruille
  144. Romanssi, F-duuri, op. 66, paranneltu 2. versio
  145. Alkusoitto: Ilmestys Pathmos-saarella, op. 37, versio 2
  146. Sovitus Juhlatrion, op. 86, osa: 1. Häämarssista, pianolle, Häämarssi-sarjan, op. 39, osaksi 3.
  147. 2 sovitusta elokuvamusiikista Bodomjärven painajainen, op. 74, Finaalista: Jäähyväiset, 1. sellolle ja pianolle, (ks. kuten 2 kappaletta sellolle ja pianolle No: 2), ja 2. huilulle, trumpetille, sellolle ja pianolle
  148. Sarja kamariorkesterille No: 3, op. Hiii
  149. Sarja Matkalaulut, op. 61, osia sovitettuna oboelle, (tai huilulle), ja jousitriolle/yhtyeelle, (tai jousiorkesterille)
  150. Sarja Matkalaulut, op. 61, osia sovitettuna jousikvartetille, tai jousiorkesterille
  151. Sarja Matkalaulut, op. 61, osia sovitettuna 2 huilulle, alttohuilulle ja bassohuilulle
  152. Jeesuksen puheet, sarja soolosellolle
  153. Valssi-sarja, osin sovituksia ja kokoomateoksena, huilulle ja pianolle
  154. Valssi-sarja, kuten edellä, sovitus orkesterille
  155. Albumi – Valikoima sovituksia muiden säveltäjien eri teoksista, esim. Prokofjev, Ravel, ym.
  156. Sovitus sonaatista huilulle ja sellolle No 2, op. 20, huilulle ja pianolle
  157. Sonaatti huilulle ja sellolle No: 2, op. 20, korjattu versio
  158. Hetki kitaralle, op. 34, korjattu versio
  159. Lohdutuksen säveliä – 24 sanatonta laulua celestalle, op. 72, korjattu versio
  160. Musiikkia elokuvaan Kädet ylös kaukopartio, op. 45, korjattu versio
  161. Musiikkia elokuvaan Bodomjärven painajainen, op. 74, korjattu versio
  162. Cembalosonaatti, op. 58, korjattu versio
  163. Pianokonsertto, uusista aiheista
  164. Holocaust-Lamentations, op. 63, osa 5., sovitus pianolle
  165. Holocaust-Lamentations, op. 63, kokoelma klarinettisooloja
  166. Pikkuprofeetat-sarja: Joel, Amos, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Sakarja, Malakia, eri soolopuhaltimille, (uudella lähestymistavalla)
  167. Pikkuprofeetat – Jooel, Pianosonaatti No: 1
  168. Pikkuprofeetat – Malakia, Pianosonaatti No: 2
  169. Konsertto huilulle, lyömäsoittimille ja celestalle
  170. Suuri valssi, orkesterille
  171. Moderni valssi, huilulle ja pianolle, (tai mahd. kamariyhtyeelle)
  172. Beethoven-muunnelmat, soolohuilulle
  173. Nimettömiä aiheita soolohuilulle
  174. Kappaleita pombardelle (pommerille)
  175. Kappaleita polkuharmoonille
  176. Lauluja Sanna Vähälälle, Eino Leinon (tai mahd. jonkun muun) runoihin, lauluäänelle ja pianolle
  177. Mooses-sinfonia, uusi versio, lausujalle, pianolle, (sis. mahd. muita instrumentteja)
  178. Mooses-sinfonia, orkestrointi edellisestä.
  179. Juhlatrio, op. 86, alttosaxofoni-stemman sovitus klarinetille ko. teoksen kokonaisuudesta
  180. 3 kappaletta soolosellolle, osin koottu, (sisältäen op. 19, op. 121, säveltämätön ”Rukous, soolosellolle, (ks. idea no. 39.)”.)
  181. Kappaleita elokuvamusiikeistani, sov. huilulle/alttohuilulle, trumpetille, jousikvartetille ja pianolle
  182. 3 kappaletta huilulle, klarinetille, jousikvartetille ja pianolle, (sov. op. Hii)
  183. Psalmi 67, op. 55, sov. huilulle, viululle ja sellolle
  184. Valssi, huilulle ja pianolle, op. 17, No: 3 – lyhennetty ja paranneltu versio
  185. Valssi, versio pianolle, op. 17, No: 3 – lyhennetty ja paranneltu versio
  186. Orkestrointi valssista, op. 17, No: 3 – lyhennetty versiosta
  187. Sarja viola da gamballe Johanneksen evankeliumin aiheista
  188. Baletti Joonan tarina, pianolle ja huilulle – uusi idea
  189. Kappaleita uruille
  190. Huilukonsertto – uusi idea
  191. Lumettomana jouluna, op. 153, No: 1, sov. jousikvartetille
  192. Lumettomana jouluna, op. 153, No: 1, sov. jousiorkesterille
  193. Lumettomana jouluna, op. 153, No: 1, sov. huilulle, jousille ja kitaralle
  194. Lumettomana jouluna, op. 153, No: 1, sov. orkesterille
  195. Lumettomana jouluna, op. 153, No 1, muita instrumentaalisovituksia
  196. Joululaulu-sarja, op. 153, sov. laulajalle ja kitaralle
  197. Joululaulu-sarja, op. 153, sov. laulajalle ja uruille
  198. Joululaulu-sarja, op. 153, sov. laulajalle ja pienelle orkesterille
  199. Rakkauslaulu-sarja, mieslauluäänelle ja pianolle
  200. Lauluja kuolemasta -sarja, lauluäänelle ja pianolle
  201. Pianokonsertto – uusi idea
  202. Concertino pianolle ja kamariorkesterille
  203. Pianosonaatti No: 2 – uusi idea
  204. 3 melodiaa Daavidin psalmeista, huilulle ja pianolle, op. 143a, (stemmasovitus)
  205. 3 melodiaa Daavidin psalmeista, alttoviululle ja pianolle, op. 143a, (stemmasovitus)
  206. Nimeämättömiä melodioita – aiheita
  207. Lauluja ja kuorolauluja Raamatun ”laulu”-tekstien pohjalta
  208. Raamatun pienet saarnat, lausujalle ja eri puhaltimille, (alun perin lausunta musiikin kanssa yhdessä) – (ks. op. 165)
  209. Mooseksen puheet 1. ja 2., lausujalle, lyömäsoittimille ja uruille
  210. Mooseksen puheet 1. ja 2., lausujalle, lyömäsoittimille ja urkupositiiville
  211. Urkusarjat 1 ja 2, Mooseksen puheet -osien pohjalta
  212. Jeesuksen puheet 1-4, lausujalle ja lyömäsoittimille, (ja mahd. celestalle)
  213. Sarjat lyömäsoittimille Jeesuksen puheiden pohjalta, (ja mahd. celestalle)
  214. Jeesuksen puheet 1-4, lukijalle ja muille soitinnusvaihtoehdoille, tarkemmin määrittelemättä
  215. Mooseksen puheet 1. ja 2., lukijalle ja uruille
  216. Passacaglia, uruille
  217. Nimeämätön kappale uruille
  218. Soolohuilusonaatti No: 6
  219. Raamatun puheet II – Mooseksen puhe 1. – uusi idea
  220. Raamatun puheet III – Mooseksen puhe 2. – uusi idea
  221. Raamatun puheet IV – Jeesuksen vuorisaarna – uusi idea
  222. Raamatun puheet V – Jeesuksen puhe lainopettajia ja fariseuksia vastaan – uusi idea
  223. Raamatun puheet VI – Jeesuksen puhe viimeisistä ajoista – uusi idea
  224. Raamatun puheet VII – Jeesuksen jäähyväispuhe – uusi idea
  225. Instrumentaalisarjat II-VII Raamatun puheet -teoksista
  226. Viulukonsertto No: 4 – uusi idea
  227. Pikkuprofeetat-sarjan teokset – uusin ideoin
  228. Konsertto marimballe, jousiorkesterille ja celestalle
  229. Kappaleita sakuhachille
  230. Sonaatti alttonokkahuilulle
  231. Sarja alttonokkahuilulle