RUKOUKSIA SÄRKYNEILLE – VÄLISOITTOJA RUNOIHINI, OP. 133

***

• säv./san. Eero Järvilehto
• (Ks. muut runot op. 133 > runot op. 63, op. 85, Jesaja 53)

***

 

RUNO: HUUTAVAT KÄDET!

Eero Järvilehto, 4.3.1990

*

 

Kävelen hiljaa ja kuuntelen,

katselen ympärilleni ja itken.

Ne huutavat apua ahdistukseensa,

kuuleeko kukaan?

 

Lasin siruja ja savua,

eikö mitään muuta.

Tyhjyyttä huutavat avukseen,

nuo kädet pimeydessä.

 

Kiihkeästi syleillen,

kahden nuoren kädet

toisiinsa takertuneet

ovat levottomat.

 

Kuitenkaan ei rakkautta

tunne kumpikaan.

Rakkaus ilman rakkautta,

tuhoon viedä saa.

 

Tuhannet kohotetut kädet

nyrkkiin puristettuina

rytmiä yöhön takovat,

nuo kasvot kasvottomat.

 

Massat hukkuvain sieluin,

kiljuu ja viheltää.

Huutaa tyhjyydelleen

ylistysvirttänsä.

 

Nopeat askeleet ja kireät kasvot

ohitseni kulkee.

Kysyn: ”Ystäväni,

minne matka?”

Vastausta en saa.

 

Elämäsi kärrynpyörä

ylinopeutta pyörii.

Sinunkin kätesi

tyhjyyttä vain huutaa.

 

Voi, kuinka saisin tyynnytetyksi

nuo huudot käsien.

Ahdistuneet, pelokkaat

ja apua tarvitsevat.

 

Sekasortoisina sielut teidän,

pois minut ajaa.

Ette apua ota vastaan,

ette rakkauttanikaan.

 

Niin kauas ulottumattomiin,

silmistäni katoatte.

Katson teitä vielä kerran,

sitten käännyn pois.

 

Itken vain, ja rukoilen,

en teitä auttaa voi.

Voi rakas Jumalani,

sinä auttaa voit..

 

***

Eero Järvilehto

Runo, jonka kirjoitin nuoruuteni parhaalle ystävälleni, joka on yhä rakas ystäväni, tunnoistani 17v ikäisenä, kun kävelin kotikaupunkini kaduilla perjantai-iltaisin seurakunnasta kotiini kadun nuorison ryypätessä ja sekoillessa, tai ihmisvilinästä päiväsaikaan ruuhkissa, yms. tilanteista.

***

Teksti sisältyy teokseeni:

• op. 133, Rukouksia särkyneille – Välisoittoja runoihini – lausuja, huilu, piano