UHRIKUVIA-SARJA, OP. 85
***
- säv./san. Eero Järvilehto
***
- (Uhrikuvia-runosarja perustuu sävellykseeni (op. 85/85a) – runot 1 ja 4-5 toteutuneisiin sävellyksen osiin, ja toteutumattomaan sävellyssuunnitelmaan – runot 2, 3)
- (Sis. ks. myös op. 133)
***
UHRIKUVIA 1.
- ”Sodan ja väkivallan uhreille”
Eero Järvilehto
*
Voi Jumala,
meidän tekomme ovat täynnä tuhoa.
Missä on se rakkaus,
jonka olet sydämiimme kätkenyt.
Se on karannut käsistämme pimeässä.
Voi Jumala,
auta niitä,
jotka kättemme pahuuden
ja sydämemme kovuuden,
kylmän mielettömyytemme
takia kärsivät.
Anna anteeksi ne miljoonat uhrit,
joita olemme kiduttaneet ja tuhonneet.
Ei ole kansaa toistaan parempaa.
Kaikki olemme yhtä syvälle
mielettömyyteen vajonneet.
Eikä historia lakkaa veritöistämme,
ennen kuin viimeinenkin on kuollut.
***
UHRIKUVIA 2.
- ”Sairauden, nälän ja luonnonmullistusten uhreille”
Eero Järvilehto
*
Katso, meitä vajavaisia.
Kuihtuneita on
kuin hiekkaa meressä.
Tuli ja vesi,
tuuli ja helle,
jotka voivat virvoittaa
ovat usein tuhoajamme.
Läheisemme nääntyvät,
emmekä osaa,
emmekä ymmärrä,
ehkä emme edes välitä auttaa.
Anna sydämiimme rakkautta,
jotta ymmärtäisimme auttaa.
Jakaa niille,
jotka tarvitsevat.
Olla lähellä,
jotka kaipaavat.
Ja tukea niitä,
jotka ovat säilyneet.
Anna rakkauttasi sydämiimme.
***
UHRIKUVIA 3.
- ”Vauvana ja sikiönä kuolleille”
- (Kätkytkuolemasta, keskenmenosta ja abortista)
Eero Järvilehto
*
Pienet kädet,
pienet jalat,
kaunis pieni pää,
nukkuu kuoleman unta.
Sai nähdä päivän valon,
muutaman päivän.
Sai maistaa rakastavan äidin rintaa
ja tuudittautua levolliseen uneen
turvallisen isän sylissä.
Miksi jo nyt,
miksi nukkuu
tuo pieni lapsonen,
nuo kauniit huulet,
nykerö nenä
ja pienet korvat,
miksi nukkuu jo
tuo kulta lapsonen
kuoleman unta.
Pienet kädet,
pienet jalat,
kaunis pieni pää,
nukkuu kuoleman unta.
Ei saanut nähdä päivän valoa.
Vain muutaman kuukauden kasvaa,
äidin kohdussa sai.
Rakastava äiti,
pienen elämän sisällään
sai tuntea kasvavan,
ja ehkä tuo turvallinen isä,
tuntea jalan ensiliikahduksen.
Yhtäkkiä kaikki
takana on vain,
ei liiku enää pieni lapsi,
jo nukkuu kuoleman unta.
Miksi,
oi miksi pois otit,
lapsen rakastavilta,
häntä odottaneilta,
etkä päivääkään hälle suonut.
Pienet kädet,
pienet jalat,
kaunis pieni pää,
odottaa heräämistään.
Vaan ei anneta
hänen päivänvaloa nähdä.
Murtunut äiti
riistää pienen elämän alun,
ei salli päivääkään.
Voi äitejä,
jotka antavat riistää hengen,
pieniltä lapsiltaan sisällään.
Antavat hukuttaa
tuon pienen elämänalun,
jolla on jo pienet
varpaat ja sormetkin.
Monet ottaisi,
vaan eivät saa,
pois kuolee pieni lapsi,
ilman päivääkään.
Antakaa tänne, antakaa,
älkää antako kuolemalle lastanne.
Voi Jumala,
anna heille anteeksi,
anna meille anteeksi,
kuinka kaukana
olemmekaan rakkaudesta.
***
UHRIKUVIA 4.-5.
- ”Seksuaalirikoksen uhreille” ja ”Itsemurhan uhreille”,
- (Yhdeksi runoksi muokattuna)
Eero Järvilehto
*
Kuljen marraskuista pimeää puistotietä.
Puut ovat kuin haamuja,
jotka kohottavat pitkiä sormiaan
tuulessa syyttävästi.
Sataa.
Ne ovat kyyneleitäni,
ja sisälläni huutaa pieni lapsi:
”Se on sinun syysi!”,
”Olet saastainen!”
En ymmärrä,
kuljen päämäärättä
sateen ja tuulen piiskatessa kasvojani.
Mitä on tapahtunut.
En kykene puhumaan,
en edes itkemään.
Sade on itkuni,
kyyneleeni.
Se lohduttaa.
Nainen kulkee marraskuista puistotietä.
On pimeää ja sataa.
Musta varjo kulkee puun takana.
Vaanii saalistaan.
Hän tuo syyllisyyden
ja likaisuuden tunteen.
Hän vie määränpään,
tuolta ohikulkevalta naiselta.
Jättää yksin apua huutamaan.
Pieni tyttö kulkee marraskuista puistotietä.
Sataa, sataa vaan.
On pimeää,
eikä määränpäätä näy.
Hänen sydämensä itkee,
on huutanut jo kauan tuskasta.
Syyttänyt syytöntä.
Askeleet hoipertelee.
Joku kyytiinsä kutsuu,
tyttö katoaa.
Vapauta syyllisyydestä,
tuskasta, joka ei meille kuulu,
ja kaada se kaikki niiden niskaan,
jotka ovat meitä pahoin kohdelleet.
Anna heille anteeksi.
Anna meille anteeksi.
Sisältämme huutaa pimeys,
tyhjyys on pukeutunut yksinäisyyteen.
Hän huutaa kutsuvasti, halajavasti.
Minä haluan sinut.
Minä voitan sinut,
en anna periksi.
Suonissani kulkee veri,
joka piinaa minua.
Etsin kadotettua onnea.
Päiviäni, jolloin menestyin.
Nyt olen vain raato,
kuoleman perimä.
Hän, voittajani.
***
Eero Järvilehto
***
Tekstit sisältyy teoksiini:
- op. 85, Uhrikuvia -sarja – jousiorkesteri
- op. 85a, Kehtolaulu hyväksikäytetylle, (sovitus 1999) – saha
- op. 133, Rukouksia särkyneille – Välisoittoja runoihini – lausuja, huilu, piano